Valutetaanko pannareiden päälle moottoriöljyä siirapin sijaan? Miten ruokakuvauksen maailma on muuttunut viime aikoina ja mitkä ovat kuumimmat trendit ruokakuvauksessa tällä hetkellä? Blogi kertoo lyhyen katsauksen ruokakuvauksen ilmiöihin ennen ja nyt.
Usein kuulee kysyttävän, ovatko kuvattavat ruoat syömäkelpoisia vai käytetäänkö niissä esimerkiksi moottoriöljyä? Ainakin Foodyn studiolla ruoat katoavat kuvaustiimin suihin heti kun kokin silmä välttää. Kokkimme tekevät viimeiset viilaukset reseptiin vielä kuvausvaiheessa, joten maun on oltava kohdillaan. Joskus ruokaa jää myös yli, mutta silloin Operaatio Ruokakassin asiakkaat pääsevät nauttimaan kuvausherkuista. Moottoriöljyt ja hiuslakat alkavat olla historiaa, sillä pinnalla on jo pitkään ollut aitous ja luonnollisuus.
Ennen pintaa kiillotettiin ja kohotettiin mitä kummallisimmilla keinotekoisilla aineilla kuten kenkälankilla tai glyserolilla, mutta nykyään pintaan voidaan korkeintaan sivellä vähän ruokaöljyä tai vettä, jos ruokaan halutaan raikkautta tai herkullisuutta. Höyryävän kuumia annoksia näkee harvemmin, sillä aidon höyryn taltioiminen kuvaan voi olla haastavaa puuhaa. Vedessä uitettu mikrossa lämmitetty pumpulipallo luo toimivan höyryefektin, pitää vain muistaa napata pumpuli pois ennen herkuttelua.
Joskus kuvauksissa saatettiin käyttää partavaahtoa kermavaahdon sijaan, sillä se ei lässähtänyt heti – tätä kikkaa ei ole viime aikoina onneksi tarvittu vaan aito kermis on päässyt filmitähdeksi. Hammastikkuja joudutaan aina välillä käyttämään, jos kyseessä on komeakin kerroshampurilainen, näin saadaan leipätorni pysymään skarpissa kasassa. Muita käteviä työvälineitä ruokakuvauksissa ovat pinsetit, joiden avulla saadaan muruset asettumaan oikeisiin kohtiin sekä hammasharja, jolla saadaan harjattua ylimääräiset asiat pois kuvausalustalta ilman sormenjälkiä.
Kuluneet kuvausalustat ja astiat, rypistetyt pellavaliinat ja ruoan runsas ripottelu pöydälle olivat vielä pari vuotta sitten kuuminta hottia ruokakuvauksissa, mutta suunta on ollut kuluvana vuonna aivan toinen. Viime aikoina trendinä ovat olleet tasaiset, selkeät ja värikkäätkin kuvaustaustat ja astiat aikaisemman retroilun ja kuluneisuuden sijaan. Tyyli on raikkaan moderni, mutta monessa kuvassa on näkynyt myös vivahteita 70-luvulta. Kuvissa on näkynyt mielenkiintoista rekvisiittaa, jopa kitchihtäviä taide-esineitä, jotka eivät liity ruokaan mitenkään.
Värit ovat kirkastuneet murretuista hyvinkin huomiota herättäviksi. Tässä saattaa nousta haasteeksi taustan ja rekvisiitan voimakkuus, eli ne alkavat hallita kuvaa ja ruoka jää pienempään osaan. Toisaalta värillä ja erilaisuudella saadaan pysäytettyä katsojan huomio jatkuvassa kuvatulvassa. Tämän vuoden pantone on Classic Blue, joka henkii myös yksinkertaisuutta, luonnollisuutta ja selkeyttä.
Monille vallitseva tyyli saattaa olla heti liian rohkea ja erilainen, mutta suunta kohti modernimpaa ilmettä on kuitenkin selvä. Tyyliä voi soveltaa valitsemalla taustaksi tasainen pinta, mutta neutraali väri ja astioiksi moderneja, mutta hillittyjä värejä ja graafisia muotoja. Luonnonkukat ovat erinomainen trendikäs lisä kuviin, joihin kaivataan pehmeyttä ja luonnollisuutta.
Valaistus on ollut viime aikoina pehmeän ja tasaisen luonnonvalon sijaan melko voimakas, pitkät varjot luovat oman elementtinsä kuvaan. Myös ysäri ja neonvärit ovat kovassa huudossa ainakin muotimaailmassa, mielenkiintoista nähdä miten ysäri laskeutuu ruokakuviin.
Ihmisen läsnäolo on myös pitkään näkynyt kuvissa. Ylhäältä kuvattu kuva, jossa näkyy käsiä ottamassa ruokaa, on syöpynyt varmasti kaikkien instaajien verkkokalvoille. Tulevaisuus näyttää mikä on ”se uusi juttu”, jolla saadaan ihminen mukaan ruokakuvaan. ”Behind the scenes” -materiaali tulee varmasti ainakin lisääntymään, koska nykyään halutaan kertoa entistä enemmän aitoudesta ja ihmisistä sekä tarinoista ruoan takana.
Lue lisää Foody Allenin toteuttamista ruokakuvauksista ja printti-sisällöistä.
– Reeta Vartiainen