Miten syvällä mullassa varhaisperunat kasvavat? Mikä on kotimaisten mansikoiden makeuden salaisuus? Entä miltä näyttää pitkäkarvainen possu?
Foody Allen järjestää Turun Ruokaviikkojen kunniaksi lasten ruokaleirin tulevaisuuden Michelin-huippukokeille. Hyppää mukaan bussin kyytiin, lähde seikkailulle lähituottajien maatiloille ja opi parhaimmat vinkit ruoanlaittoon huippukokkien avustuksella!
Järjestämme kouluikäisille lapsille ruokaelämysten teemaviikon 12.-16.6.2023.
Ruokaleirillä lapset oppivat huippukokkien johdatuksella ruuanlaittoa ja tutustuvat raaka-aineiden alkuperään maatilavierailuilla. Tapahtumassa lapset kokkaavat itse ja luonnollisesti syövät tekemänsä herkkuluomukset. Kokkaamista voi jatkaa myös kotona, sillä jokainen lapsi saa reseptit ja esiliinan mukaansa päivän päätteeksi.
Lapsi osallistuu yhden päivän ohjelmaan oman ikäluokkansa mukaisessa ryhmässä. Päivän kesto on aina 8.30–15.30. Osallistujat saavat päivän aikana aamupalan, välipalat ja tietenkin itse tehdyn lounaan jälkiruokineen.
Hinta: 10 € / lapsi
Lahjoitamme kaikki osallistumismaksut Hope ry:lle lapsiperheiden toiminnan tukemiseen
Tilaa ruokaleirillä on yhteensä 50 lapselle (10 lasta / päivä) oman ikäkauden mukaisessa ryhmässä. Kunakin päivänä ruuanlaittoa johdattaa eri huippukokki Foody Allenin tiimin avustamana.
TÄYNNÄ! Perjantai 16.6. 11–12-vuotiaat Kokki: Mikko Pakola Tilavierailu: Vallan Maukas
Päivän kulku yleisesti
Vanhemmat tuovat lapsensa Kupittaan Kuplikaatioon klo 8.30. Ensin syömme aamupalaa Kuplikaatiossa, jonka jälkeen lähdemme tilavierailulle paikallisten viljelijöiden ja lähituottajien luokse. Matka tehdään tilausbussilla. Tilalla tutustumme tuottajien työhön ja selvitämme, missä ja miten ruoka kasvaa. Lopuksi nappaamme mukaamme tuottajan raaka-aineita ja lapset valmistavat niistä itse lounaan huippukokin opastuksessa.
Päivä päättyy klo 15.30.
Ilmoittautuminen
Osallistuvan lapsen vanhempi tekee ilmoittautumisen sähköpostilla. Ruokaleirin paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen alkaa perjantaina 19.5.2023 kello 9.00. Huom! Emme huomioi aiemmin lähetettyjä viestejä.
Kysymme lupaa lapsenne kuvaamiseen tapahtuman viestintää varten
Lasten ruokaleirin järjestää Foody Allen Oy osana Turun Ruokaviikkojen monipuolista ohjelmaa. Kyseessä on Turun kaupungin tukema ruokakaupungin kokeiluhanke. Tapahtuman mahdollistavia kumppaneitamme ovat Turun Kaupunki, K-Citymarket Kupittaa, Alanteen tila, DeliVerde, viljelijä Antti Ruohonen, Vallan Maukas ja Merivuoren Puutarha.